Vie koirasi (koira)metsään
Koirat rakastavat vapautta ja juoksemista. Meillä Suomessa tämä aiheuttaa monelle harmaita hiuksia, sillä järjestyslaki velvoittaa pitämään koiran kiinni taajama-alueilla. Lisäksi metsästyslain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta aina elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika varmistaa rauhan luonnoneläimille niiden lisääntymisajan aikana.
Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä Suomessa on lukuisia aidattuja koirametsiä, joissa koirat voivat ulkoilla vapaana ja nauttia juoksemisesta. Koirametsät ovat turvallisia aidattuja alueita, joissa koiran kanssa voi nauttia luonnosta kaikessa rauhassa vapaudesta nauttien. Voitte myös hyödyntää aidattua aluetta ja harjoitella monia hyödyllisiä taitoja, koska hihna tai liina ei ole tiellä. Haastattelimme Varpu Halosta, Koirametsä Rallatus -yrityksen omistajaa ja selvitimme mitä kaikkea koirametsät tarjoavat. Varpu kertoi, millainen paikka Rallatus on.
Koirametsät ovat aidattuja alueita, jotka ovat turvallisia paikkoja koirien ulkoiluttamiseen, harjoitteluun, leikkimiseen ja ystävien tapaamiseen. Aitojen ansiosta koiran voi pitää irti eikä tarvitse huolehtia, että koira lähtisi riistan, ohikulkijan tms. perään. Sinulla on oma yksityinen vuoro koirapuistoon, jolloin saat olla siellä rauhassa koirasi tai vaikka isommalla porukalla ystäviesi kanssa. Monelle on tärkeää se, ettei tarvitse pelätä myöskään muita koiria, jos oma koira reagoi niihin varauksella. Koirapuisto on hyvä paikka myös erilaisiin leikkeihin, joten mukana kannattaa tuoda omia leluja.
Koira tarvitsee paljon liikuntaa ja vapaana juokseminen on paras keino kohottaa kuntoa. Juokseminen on monipuolista liikuntaa, mikä parantaa koiran koordinaatiokykyä ja vahvistaa lihaksia. Juokseminen on koirien mielestä hauskaa ja se lisää virkeyttä. Koira saa haistella rauhassa ja edetä ulkoillessa omaan tahtiin eikä tarvitse olla hihnassa kiinni. Luonto auttaa myös ihmistä rentoutumaan, kun saa kuunnella linnun laulua ja haistella metsän tuoksuja.
Lisätietoa Rallatuksesta:
- Sijaitsee Jyväskylässä, Leppälahdessa
- Koko 2 hehtaaria
- Parkkipaikalla tilaa 10 autolle
- WC
- Kota ja polttopuut
- Kaksi ruokailuryhmää
- Aidat on upotettu maahan syvälle niin, ettei niiden ali pääse kaivamalla
- Roska-astiat eväspapereille ja kakkapusseille
Viisi vinkki mitä voitte tehdä koirametsässä
1. Nouda! Valitse avoin paikka, jossa voit heittää koirallesi palloa tai frisbiitä. Palkitse ruhtinaallisesti Train’N’Treat namimaatilla, kun koira malttaa luopua lelusta.
2. Rauhoittuminen. Kokeile saatko koirasi rauhoittumaan, kun ympäristö on täynnä houkutuksia. Jos se onnistuu niin muista antaa kehut ja tarjoa ruhtinaallinen palkka Train’N’Treat namimaatista.
3. Kokeile hajumetsästystä. Piilota metsään pala ruokaa tai vaikka lelu. Anna koirallesi hajuvihje ja sano Etsi! Jos ette ole tehneet tätä koskaan ennen kotona tai sisätiloissa niin aloittakaa helposta. Jos koira ymmärtää mistä on kyse ja löytää aarteen niin palkkaa ruhtinaallisesti Train’N’Treat namimaatilla.
4. Harjoitelkaa perustottelevaisuutta. Saatko koirasi huomion? Malttaako koirasi kuunnella käskyjä? Meneekö pylly maahan Istu! -komennolla? Entä onnistuuko vierellä kulkeminen ilman hihnaa? Paikka! Jos onnistutte niin muista palkata koiraa ruhtinaallisesti Train’N’Treat namimaatilla.
5. Riehukaa sydämen kyllyydestä. Kerrankin saa juosta niin lujaa kuin kintuista lähtee. Anna koirasi nauttia vauhdin huumasta. Miten koirasi reagoi siihen, että villiintyminen on sallittua ja siitä jopa palkataan? Pidä Train’N’Treat namimaatti leikeissä mukana.
Mukavia metsäretkiä!
Täältä löydät 25 upeaa koirapuistoa Suomessa
https://www.google.com/maps/d/edit?mid=1WUH3WDI8BF0RqE1pKoBqatFo8THy660&usp=sharing
<